Saukkovuoren Erä ry.
Pyötsaaressa toimii metsästysseura Saukkovuoren Erä ry. Saukkovuoren Erä ry:llä on pitkät perinteet. Metsästys on ollut osa saarelaista elämäntapaa jo vähintään toistaa sataa vuotta ja tämä perinne elää saareessa edelleen. Itse seura on perustettu vuonna 1971 ja se toimii aktiivisesti. Metsästystä tapahtuu varsinaisen emäsaaren lisäksi myös ulkosaarissa, Vepsussa ja Pulterissa.
Metsästyksen lisäksi Pyötsaaressa tehdään myös aktiivisesti riistanhoitotyötä niin saarelaisten toimesta, kuin myös yhteistyössä ulkopuolisten tahojen kanssa.

Saukkovuoren Erä ry. ylläpitää Pyötsaaressa Köyskallion laavua saarelaisten iloksi. Laavulle on mukava poiketa vaikka makkaran paistoon.
Saukkovuoren Erä ry haluaa muistuttaa siitä, että esimerkiksi haitallisten vieraslajien pyyntiä tehdään ympäri vuoden.
Saukkovuoren Erä ry:n puheenjohtajana toimii Jesse Suntio ja sihteerinä Petri Sallansalo. Yhteystiedot löydät "Ota Yhteyttä" - sivulta.
